Vauhdikasta Vappua!
Mamma kävi ostamassa eilen orvokkeja parvekkeelle. Laittoi ne
amppeleihin juuri meille sopivalle korkeudelle. Kyllä ne tuoksuvatkin
hyvälle, multa on mehevää niiden juurella ja ai miten hyviä kukat on
mutusteltavaksi. Mutta ihan paras oli se taimien kuljetukseen käytetty
paperikassi. Sen herruudesta on käyty monta painimatsia. Ja mahtuuhan
meitä sinne useampi yhtä aikaa nukkumaankin, kun ei enää jaksa
nahistella.
Lue lisää »
Näyttelytohinaa ja pentupulinoita
Viime viikonloppuna osallistuimme Madden ja Leon kanssa
ISROKin näyttelyyn. Menossa mukana oli myös sydäntä lämmittävän monta
kasvattiani: Hilma, Piipo, Helinä, Nikke, Mozart ja Ringo. Kylläpä oli
ihana nähdä hyvinhoidetut, kauniit ja upeat kissat ja heidän
omistajansa. Menestystä oli yllin kyllin ja valmistujaisiakin saatiin
viettää. Mozart ja Leo valmistuivat championeiksi, Ringo premieriksi.
Muuta mannaa oli Piipon värin paras, Madden tuomarin paras sekä Niken
kissakaverin, Jessen, valmistuminen GIPksi. Ja Helinä sulatti sydämen
täysin. Neiti Hulinasta on kasvanut todella kaunis aikuinen ja mikä
parasta, hän muisti meidät vielä. Todella iloinen viikonloppu! Kiitos
Nina, Taija, Marjut, Sirpa&Matti ja kaikki muut ystäväni
hienosta seurasta!
Lue lisää »
10-viikkoiskuulumiset
Naperot ovat sitten virallisesti kirjattuja ja ristittyjä.
Rekisterikirjat tulivat vähän yli viikko sitten. Tällä kertaa SRK löi
edelliset ennätyksensä – rekisteröinti postin kulku mukaan lukien
viikossa. Vähän toista kuin kuutisen vuotta sitten, jolloin
rekisteröinti kesti miltei 9 viikkoa. Kehitys kehittyy ja hyvä näin.
Lue lisää »


