Isä:

FIN*Beady-eyes Barabaz Blue

alias Eppu
NFO a 09 24
sinitäplikäs/valkea 

Eppu


Nikke 12 vk


Alpo 11 vk


Koralli 12 vk

A-pentue

 
syntynyt 28.6.2006

teemana kulta ja hopea - pentujen väriskaalan innoittamana


Sukutaulu

Painotaulukko

Kuvagalleria

Pentuetarinoita


Pennut

GIP FIN*Cat'omatic Apollo Aureus

"Kultainen Apollo"
Nikke
uros
NFO as 22
sinihopeatabby

Asuu Kiimingissä. Kasvattajan mukaan "sisarusparven rauhallisin pentu" harrastaa nyt lattiakaivojen ritilöiden aukaisua ja kukkien hoitoa, varsinkin mullanvaihtoa. Ansioitunut maalivahti perheen poikien valmennuksessa.

Nikkeen epäillään lipsahtaneen mukaan vähän ponia, kun sen ulkoasu on hyvin korkeamallinen. Suloisuuspisteitä korottavat vielä siniset polkuanturat ja nenänpää sekä suuren suuret tassut.

Pojasta kasvanut upea isoraaminen nuori mies, joka suvereenisti hallitsee pihareviiriään valvotusti ulkoillen. Läheiseen joen kylmässä vedessä kahlaaminenkaan ei tätä karskia metsäkissaa arastuta.

Ja kun painikumppaniksi kotiin muutti vielä toinen komea könsikäs eli FIN*Sannilan Bonaparte, alias Jesse, ovat kissanpäivät todella makeat!

Kasvattajan ihastukseksi koti, jonka suunnitelmissa ei ollut lainkaan kissanäyttelyihin osallistuminen, innostuikin asiasta niin, että Nikkeä näkee näilläkin areenoilla. Poika on leikattu, joten kastraattiluokissa hänet voi tavata.

PR FIN*Cat'omatic Auricomus Amicus

"Kultaturkkinen ystävä"
Asterix
uros
NFO ds 09 22
punahopeatabby/valkea

Asuu Iso-Kyrössä. Sisarusparven vilkkain poika on ottanut perheen lapset leikkikavereikseen, varsinkin pienimmän pikkuprinsessan. Aukusti, nelivuotias mettisherra on Asterixin opettajana ja puuhatoverina.

 Mahtavan hurja mettiksen katse ja tosi hienon muotoiset ja hyvin asettuneet korvat jo pikkumiehenä!

Asterixkin on savolaistyyppinen poika - suatanpa olla hoppee tai sitten en. Ensimmäisessä näyttelyssään hänen värinsä muuttui värintarkastuksessa punaisesta punahopeaksi. Saas nähdä sitten, mitä seuraavassa tarkastuksessa tapahtuu... Värinvaihdos ei pojan näyttelymenoa haitannut. Hän otti tohinan ja touhun ihailtavalla rauhallisuudella. Ja Vaasassa -08 Asterixin väri muuttui lopullisesti punahopeatabby/valkeaksi toisessa värintarkastuksessa.

Aktiivisesta pikkunaperosta on kasvanut aktiivinen komea kastraattimies, jolle seikkailut ja ruoka maistuvat.


FIN*Cat'omatic Aenes Argenteus

"Hopeinen Aenes"
Alpo
uros
NFO as 09 22
sinihopeatabby/valkea

Asuu Seinäjoella. Pentueen kullanmuru, lutuvutukka ja sylittelijä. Alpo on perheen silmäterä ja unikaveri, joka nauttii ainoana kissana olostaan kauniissa kodissaan.

Uskomattoman suloinen luonne ja hellyttävä sininen nenänpää!
Alposta on sisarussarjansa mukaisesti kasvanut mahtavan isokokoinen mettisherra, joka osaa kastraattipäivillään arvostaa hyvää ruokaa. Hän muistuttaa erehdyttävästi komeaa isäänsä. Alpokin on sisarustensa tapaan leikattu.

IP FIN*Cat'omatic Aurifex Audax

"Rohkea kultaseppä"
Dumle
uros
NFO e 09
creme/valkea

Karhuherra Paddington jäi meitä ilahduttamaan. Seurallinen ja rohkea hassuttelija. Lisää Dumlesta hänen omalla sivullaan.

FIN*Cat'omatic Aestes Aurata

"Kultainen kesä"
Koralli
naaras
NFO g 09
sinikilpikonna/valkea

Koralli asuu Kuopiossa. Sisarusparven lempein filosofi. Perheensä lapsien hartaasti odottama kullanmuru. Todella suurikokoinen, vahvaluustoinen hieno mettistyttö!

Kilpparivärityksen velvoittamanakohan tämä  tyttö on kietonut perheensä vahvan tassunsa ympärille? Kasvattajahan on jäävi tähän mitään sanomaan, kun hänen emonsa teki saman jo muutaman kuukauden kotiintulonsa jälkeen :).

CH FIN*Cat'omatic Athene Argentata

"Hopeinen Athene"
Nana
naaras
NFO gs 09 23
kilpikonnahopeatiikeri/valkea

Nana asuu Kuopiossa. Sisarusparven vilkkain tyttö jatkaa superrailakasta linjaansa uudessa kodissaan koirien, kissojen, kanien, siilin, hamsterin, liskojen ja marsujen kaverina.

Tämän seikkailijan kotona epäillään taas linjoihin sotketun kania, kun hän viihtyy niin hyvin niiden seurassa. Tosi kaunis hopeaväritys, hienot korvat ja mahtava mettisilme!

Nana valmistui ensimmäisenä sisarusparvesta CHAMPIONiksi 30.6.07 Tuhannet kiitokset isäntäväelle innokkaasta ja antaumuksellisesta näyttelyosallistumisesta!

Nanasta tuli äiti 3.5.08, kun hänelle ja Schamanille syntyi viisi suloista palleroista FIN*Hilirimpsis -kissalaan. Nana on leikattu pentueen syntymän jälkeen.
 

Emo:

FIN*Marmatin Catarina

alias Cata
NFO fs 09
kilpikonnasavu/valkea 
Cata


Asterix 12 vk


Dumle 12 vk



Nana 12 vk


 
 
Viimeksi päivitetty 15.11.2009
Last updated 15 Nov 2009