| |
|
Meille
pienimuotoista kasvatusta harrastaville tulee
väistämättä joskus vastaan tilanne,
jossa kotoista
kissalaumaa ei enää voi kasvattaa niin
käytössä olevan tilan, kuin ajallistenkin
vaatimusten
takia. Kotona olevia naaraita emme missään
tapauksessa
käytä jatkuvasti kasvatukseen, sillä
raskaus, synnytys
ja imetysaika ovat kissalle fyysinen rasitus. Toimivia uroksia en
hentomielisyyksissäni voi kuvitellakaan
pitäväni muusta
laumasta eristyksissä
välttääkseni
ei-toivotut pentueet. Tämän pattitilanteen ratkaisu
voi olla
pennun antaminen sijoitukseen.
Sijoituksessa
kasvattaja
(sijoitukseen antaja) ja pennun uusi koti
(sijoitukseen ottaja) sopivat kissan luovutuksesta siten, että
kasvattajalla säilyy omistusoikeus kasvatusoikeuksin. Kun
erityisehdot, esimerkiksi tietty määrä
syntyneitä
pentueita tai onnistuneita astutuksia, ovat toteutuneet, siirtyy kissan
omistusoikeus sijoituksen vastaanottajalle. Sijoituskoti saa
antamastaan ajasta ja työstä korvauksen
yleensä
alennettuna pentuhintana. Lisäksi tätä
kautta uusi
harrastaja pääsee turvallisesti
näköalapaikalta
seuraamaan ja oppimaan kasvatustyön kiemuroita ja riemuja.
Sijoitussopimuksia
on
monenlaisia. Pohjana
käytetään
yleensä Suomen Kissaliiton sopimuspohjaa, johon kirjataan
tapauskohtaiset erityisehdot.
Sijoituskodilta
odotamme
Yhtälö
sijoituskissa=halpa kissa on
epärealistinen ja
vähemmän mairitteleva peruste ottaa kissa
sijoitukseen. Sen
sijaan maanläheinen ajattelutapa höystettynä
reilulla
ripauksella huumoria sekä uteliaisuus ja tiedonhalu rodun,
kasvatuksen ja näyttelyiden suhteen ovat meille ehdottomat
lähtökohdat pennun sijoitusta harkitessamme.
Sijoitukseen ottajan ei todellakaan tarvitse olla yhdistelmä
kaikentietävästä rotuexpertistä,
biologista,
eläinlääketieteen ja
perinnöllisyyden sekä
kissapsykologian tuntijasta ja valtaisan asunnon omistavasta
suurtuloisesta henkilöstä. Realistinen kuva kissan
vaatimasta
ajasta, kissanpidon aiheuttamista rajoituksista muulle
elämälle (esim. matkustusajan hoito) ja sitoutuminen
sijoitussopimuksen ehtoihin ovat tärkeintä
eläinrakkauden ohella. Lisäksi vaatimuksena ovat
kissan
ruokkiminen, ravintolisien, perusrokotesuojan ylläpito ja
turkinhoito kasvattajan ohjeiden mukaan, unohtamatta
tietenkään kissan perusterveydenhuoltoa ja
äkillisten
mahdollisten sairaustapausten vaatimaa
eläinlääkärin hoitoa.
Uuden kodin pitäisi myös sijaita jossain
lähialueilla,
jotta pennun kehityksen seuraaminen olisi helpompaa ja toisaalta
uudella kodilla olisi mahdollisissa pulmatilanteissa kasvattaja tukena
lähellä.
Sijoitussopimuksessa on aina, kuten todettu, kyse kahden kaupasta. Alla
on lueteltu perusedellytyksiä, jotka voivat tapaus- ja
sopijakohtaisesti kuitenkin vaihdella.
Naaraskissan
sijoitus
- sijoituskoti
sitoutuu
pitämään kissan
vain sisäkissana. Tyttökissaa ei luovuteta kotiin,
jossa on
toimivia uroksia. Leikatuista uroksista on toimitettava
kastrointitodistus.
- kissa
luovutetaan kasvattajalle astutuksen,
odotuksen, synnytyksen ajaksi ja tietenkin pentujen
luovutusikään tuloon asti, mikäli
yhdessä ei toisin
sovita. Mikäli naarasta ei astuteta
viimeistään sen
toiseen syntymäpäivään
mennessä,
täyttyvät sijoitussopimuksen ehdot ja sijoituskoti
saa kissan
omistusoikeuden. Mikäli kyseessä ovat kasvattajan
suojellut
linjat, naaras steriloidaan ennen omistusoikeuden luovutusta.
- kissa on oltava
kasvattajan
käytettävissä hyvissä ajoin ennalta
sovittuihin
näyttelyihin. Matka- ja näyttelykustannuksista vastaa
tällöin luonnollisesti kasvattaja.
- sijoituskoti
sitoutuu antamaan tietoja kissan
kehityksestä, terveydentilasta ja kasvusta.
- kasvattaja
maksaa kaikki kasvatukseen
liittyvät kulut: testaukset, astutusmaksut jne
- sijoituskodin
takuumaksu, jota ei palauteta, on
kolmasosa ajankohdan siitostasoisen kissan hinnasta. Mikäli
sijoituksen vastaanottajalla ei sijoitussopimuksen
päättymisen aikaan voimassaolevaa
kasvattajasitoumusta, kissa
steriloidaan sijoitukseen antajan toimesta.
- kissan
omistusoikeus siirtyy sijoituskodille
yhtä elävää
luovutusikäistä pentuetta vastaan
Uroskissan sijoitus
- sijoituskoti
sitoutuu
pitämään kissan
vain sisäkissana ja kastroimattomana. Poikakissaa ei luovuteta
kotiin, jossa on toimivia naaraita. Leikatuista naaraista on
toimitettava sterilointitodistus.
- kissa
luovutetaan kasvattajalle astutusten
vaatimaksi
ajaksi, mikäli astutusta ei haluta tapahtuvan sijoituskodissa.
Jos
astutus tapahtuu sijoituskodissa, maksaa kasvattaja vierailevan naaraan
aiheuttamista kustannuksista tapauskohtaisesti sovittavan korvauksen.
Mikäli urosta ei käytetä
kasvatuskäyttöön
viimeistään sen täyttäessä
kaksi vuotta,
täyttyvät sijoitussopimuksen ehdot ja sijoituskoti
saa kissan
omistusoikeuden. Mikäli kyseessä ovat kasvattajan
suojellut
linjat, uros kastroidaan ennen omistusoikeuden luovutusta.
- kissa on oltava
kasvattajan
käytettävissä hyvissä ajoin ennalta
sovittuihin
näyttelyihin. Matka- ja näyttelykustannuksista vastaa
tällöin luonnollisesti kasvattaja.
- sijoituskoti
sitoutuu antamaan tietoja kissan
kehityksestä, terveydentilasta ja kasvusta.
- kasvattaja
maksaa kaikki kasvatukseen
liittyvät
testaukset. Kasvattaja ei korvaa pojan mahdollisen merkkailun
aiheuttamia kustannuksia.
- sijoituskodin
takuumaksu, jota ei palauteta, on
kolmasosa ajankohdan siitostasoisen kissan hinnasta. Mikäli
sijoituksen vastaanottajalla ei sijoitussopimuksen
päättymisen
aikaan voimassaolevaa uroskissan omistajan sitoumusta, kissa
steriloidaan
sijoitukseen antajan toimesta.
- kissan
omistusoikeus siirtyy sijoituskodille
tapauskohtaisesti sovittujen, tiineyteen johtaneiden pentueiden
astutustodistusten toimittamisen jälkeen (esim. kaksi
astutusta).
Ajankohta,
milloin
sijoitukseen sopivia pentuja olisi saatavilla, ei
ole valitettavasti koskaan tarkkaan ennustettavissa.
Hyvistäkin
yhdistelmistä voi syntyä vain lemmikkitasoisia
pentuja, joita
ei kasvatukseen siis voi käyttää. Tai kaikki
pennut
ovatkin poikia, kun suunnitelmissa oli tyttöpennun sijoitus.
Mikäli
luetellut
ehdot eivät sinua vielä
lannistaneet ja
sijoituskodin antaminen kiinnostaa, ota ihmeessä
yhteyttä.
Kysyminen ja rupattelu ei maksa mitään, mutta johtaa
parhaimmillaan mukavaankin yhteistyöhön ja
tuttavuuteen.
|
 |
|
|